07 elokuuta, 2016

Lempeästi automaation diktatuurissa

Ennen esityksen alkua juttelen ystäväni kanssa kuolemasta. Miten haluaisin tulla haudatuksi? Haluaisinko, että minulle pystytetään hautakivi, jonka luona jäljelle jääneet voisivat muistella, vai haluaisinko mieluummin, että tuhkani käytettäisiin maanparannusaineena osana luonnon kiertokulkua? Kalmanhajuiseen aiheeseen keskustelumme suuntaa esityksen lähtöpaikka, Hietaniemen hautausmaa.

Saksalaisen Rimini Protokoll -kollektiivin teos Remote Helsinki on esitys, jossa ryhmä ihmisiä kulkee tekoälyn ohjaamana ympäri kaupunkia. Mikäli aiot vielä kokea esityksen (mikä on mahdollista lokakuuhun saakka), suosittelen, että lopetat lukemisen tähän. En pysty välttämään hienoista spoilaamista, vaikka en aiokaan kertoa kierroksen kulusta kovin yksityiskohtaista tietoa.

Henkilökunnan ehdotuksesta vaihdan opastukseni suomesta englantiin, mikä jo itsessään tuo tiettyä etäisyyttä tilanteeseen, toisaalta vaatii keskittymään kuulemaansa ehkä eri tavalla kuin omalla kielellä.

Kuulokkeista kuuluva äänimaailma on rakennettu niin, että se sulautuu ympäröivään maailmaan kuin huomaamatta. Lakkaan nopeasti välittämästä, onko kuulemani lintu todellinen vai onko tilanne luotu juuri meitä varten. 

Olemme lauma, kuljemme yhdessä, teemme samoja asioita. Tekoäly korvissa käskee ja me toimimme, kyseenalaistamatta. Mukana kulkevat undercover-osallistujat säätelevät kulkuamme kellontarkasti.

Luurien sisällä äänimaailma ja puhe luovat suojaavan kuplan. Samalla kun tiedostan, että herätämme ohikulkijoissa varmasti huomiota samaan tahtiin kulkevana ja joskus hieman erikoisesti käyttäytyvänä laumana, tunnen, että olen itsekin tarkkailija. Ympäröivä maailma muuttuu näyttämöksi, ohikulkijat sen näyttelijöiksi.

Sadan minuutin aikana mietin paljon paitsi ympäröivää yhteiskuntaa, jossa elämme erilaisten koneistettujen prosessien kautta ja jossa liikennevalot symboloivat arkipäivän automatisoitua diktatuuria, myös itseäni suhteessa toisiin. Nopeana kävelijänä löydän itseni usein lauman etujoukoista, jossa harmistun itselleni siitä, että en pysty tarkkailemaan muita, vaikka olen itse tarkkailtavana. 

Hienovaraisesti esitys vie minua. Heittäydyn, luotan siihen, että minua ei nolata, vahingoiteta tai nöyryytetä. Laulan, tanssin, juoksen kadun yli, hyppään metrosta ja nauran ääneen. 

Lopulta kohtaan turvallisesti yhden isoimmista peloistani - josta myös satuimme keskustelemaan ennen esitystä - ja itkenkin hieman. 

Remote Helsinki kutsuu tarkastelemaan ihmisyyttä lempeästi. Se on rakennettu niin aiheensa käsittelyn kuin teknisen toteutuksen tasolla niin taitavasti, että tunnen oloni sen jälkeen pitkään hieman huteraksi. 

*****

Esitys 7.8.2016 osana Korjaamo Stage -festivaalia, esitykset jatkuvat lokakuuhun saakka.


1 kommentti:

Leikkipuistona Berliini kirjoitti...

Mielenkiintoista - hyvin samanlaisia tuntoja herätti minussa kotikaupunkini Berliinin Remote-versio, josta kirjoitin blogiini keväällä (http://www.lily.fi/blogit/leikkipuistona-berliini/aanen-johdattamana-halki-kaupungin ). Vielä on Remote Helsinki näkemättä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...