Milja Sarkolan Q-teatterille käsikirjoittama ja ohjaama Jotain toista, alaotsikoltaan Henkilökohtaisen halun näyttämö, on nerokkaan kiero näytelmä. Se tuudittaa helposti lähestyttävällä ja rouhean humoristisella otteellaan turvalliseen tilaan, mutta rakentaa pintansa alle tasoja toisensa jälkeen katsojan löydettäväksi.
Mutta Sarkola onkin samaan aikaan sekä yksinkertaisen että monimutkaisen aiheen äärellä. Halu piiloutuu usein häpeän, nolouden tai kömpelyyden kerrosten alle. Miten osoittaa halunsa ilman, että kukaan osapuoli nolostuu tai kiusaantuu? Milloin on oikea hetki? Mikä on oikea tapa?
Halu tarkentuu milloin mihinkin
Kysymyksiä Sarkola purkaa nostamalla esityksen keskushenkilöksi Iida Kuninkaan esittämän Ohjaajan, jonka kirjoitan isolla alkukirjaimella erottaakseni fiktiivisen roolihenkilön ja esityksen faktisen ohjaajan. Näyttämöllä tuota eroa tosin hämmennetään vahvalla tunnustuksellisuuden illuusiolla. Samalla tavoin Sarkolan aiempi teos Perheenjäsen (Teatteri Takomo 2011) taivutti henkilökohtaisen yleiseksi.
Monin tavoin estynyt Ohjaaja esittelee sarjan omaelämäkerrallisia kohtauksia, joissa halu on tavalla tai toisella läsnä. Halu tarkentuu milloin mihinkin kohteeseen, Ohjaajaa ja näitä kohteita tulkitsevat Sanna-Kaisa Palo, Elena Leeve, Lotta Kaihua ja Tommi Korpela. Samaan aikaan huomiotta jää Emmi Parviaisen esittämän puolison halu. Toinen olennainen suunta on ohjaajan intiimi halu näyttelijään, joka kulkee jatkuvalla rajalla. Onko se seksuaalista vai onko se vielä jotakin muuta?
Ronskit myös särkyviä
Omaelämäkerrallisen ja metateatterin tasojen lisäksi Sarkola rakentaa vielä ainakin kolmannen, aihetta jatkuvasti kommentoivan tason. Usein originaaliksi koettu ajatus, joka katsomossa mieleen nousee, saakin hetken päästä suoran analyysin näyttämöltä. Kyllä, kirjailija on tietoinen, jopa neuroottinen oman teoksensa arvioijana.
Sen lisäksi, että Sarkola ei päästä itseään helpolla, eivät päästä näyttelijätkään. He ovat tarkkoja, herkkiä ja rentoja, vaikka heidän esittämänsä henkilöt ovat mahdottoman umpisolmussa ja moneen suuntaan mutkalla. Ronskeista karikatyyreistä löytyy myös särkyvät puolensa.
Naisten välistä halua kuvataan suorasukaisesti ja siloittelematta. Tilanteet ovat kuitenkin tunnistettavia ja samastuttavia riippumatta katsojan omasta suuntautumisesta. Teatterimaailmaan sijoittuvan esityksen tarjoilemat raadollisen koomiset kohtaukset ja henkilöt upposivat kollegojen kansoittamassa ensi-illassa, mutta mietin, löytävätkö ne samalla tavoin kaikupohjaa alaa vähemmän tuntevista katsojista. Toivottavasti, sillä Jotain toista on huikea teos, jossa jokainen osa-alue ja tekijä on huippuunsa viritetty, rakentaen yhdessä osiansa suuremman kokonaisuuden.
*****
Q-teatteri: Jotain toista - Henkilökohtaisen halun näyttämö
Kantaesitys 19.2.2015, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 21.2.2015, väliotsikot toimituksen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!