01 lokakuuta, 2014

Keksityn ja toden välistä löytyy ihminen

Ihmisen osa on esitys tasapainon hakemisesta. Kari Hotakaisen kieli soljuu kauniisti, lauseet ovat täynnä merkitystä, mutta kuitenkin sen verran keveitä, ettei kuuntelemisesta tule työlästä. Raila Leppäkosken dramatisointi ei ole ongelmaton, mutta ohjaaja Marika Vapaavuori ohittaa karikot ja nostaa esiin ihmisen surun.

Eläkkeellä oleva lankakauppias Salme Malmikunnas myy elämänsä kirjailijalle, vaikka inhoaakin keksittyjä tarinoita. Kirjailija sitten parhaansa mukaan koettaa olla laittamatta sekaan fiktiota. Tai itseasiassa: emmehän me oikeastaan Salmesta jyvälle pääse, mutta hänen perheestään kyllä. Peittelemätöntä rakkautta tulvivilla postikorteillaan Salme koettaa ohjata lapsiaan kohti totuutta.

Häkellyttävän läsnäoleva Anja Pohjola hengittää Salmen läpi kuin olisi aina niin tehnyt. Hänen puhumattomaksi äityneenä miehenään Heikki Kinnunen ilmaisee valtavasti kovin vähällä. Näiden kahden ääripään lasten elämän juonia seurataan välillä vähän liiankin rönsyillen.

Vanhinta tytärtä Helenaa on kohdannut valtava tragedia. Eliisa Piispanen näyttelee veitsenterällä olevaa uranaista viileän tyylikkäästi, antaen tunteen tihkua esiin. Arttu Ratisen notkeasti veistelemä Pekka ei kestä omaa elämäänsä vaan tekeytyy muiksi, syy tähän jää kuitenkin ilmaan. Maruska Veronan Maija, nuorimmainen, ei saa omaa tarinaansa.

Rikas nousukas Kimmo, jota Jussi-Pekka Parviainen varsin niljakkaasti esittää, risteää  Salmen perheen tarinaan, mutta on dramaturgisesti kimurantti henkilö. Pitkään häntä kuljetetaan mukana ja koko ajan olisi tarve löytää joku emotionaalinen liityntä, mutta jotenkin sitä ei vaan saada. Kun Kimmo sitten lopulta ratkaisee tahtomattaan Malmikunnasten ja oman kohtalonsa, jää hän yhä etäiseksi, vähän niin kuin henkilöksi tietoiskussa.

Maukkaita sivuhenkilöitä

Siinä, missä Hotakaisen teksti ja Vapaavuoren ohjaus kuorivat elämän esiin ihmisistä, käy Marjatta Kuivaston niukka, mutta tarpeet täyttävä lavastus kaunista dialogia Joonas Tikkasen videosuunnittellun kanssa.

Vaikka välillä hajottavatkin draamaa entuudestaan turhan leveälle, Hotakaisen lukuisat sivuhenkilöt ovat maukkaita. Vahvan vaikutuksen tekee Risto Korhosen Armas. Päällepäin joutomies, mutta sisältä timanttia, muistuttaa, että arvo on hiljaisemmillakin. Maailma ei ole mustavalkoinen, kuilu leipäjonosta kuohuviinin äärelle on kapeampi, kuin miltä näyttää. Kyse on tasapainosta. Niinku kaikessa, sanoo Armas. 

****

Ensi-ita 25.9.2014, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 1.10.2014, väliotsikko toimituksen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan omalla nimellä kommentointia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...