25 elokuuta, 2013

Edinburgh Fringe 2013: Esittävän taiteen runsaudensarvi

Esittävän taiteen runsaudensarvi

Edinburghin kadut täyttyvät elokuussa teatterin, sirkuksen ja kabareen ystävistä. Festivaali voi olla ponnahduslauta kansainväliselle menestykselle.

****
  
Kun Edinburgh International Festival vuonna 1947 aloitti, päätti kahdeksan ohjelmiston ulkopuolelle jäänyttä teatteriryhmää järjestää varjofestivaalin, jota seuraavana vuonna alettiin kutsua Fringeksi. Loppu on historiaa. Vuosittain elokuussa järjestettävä Edinburgh Festival Fringe on nykyään maailman suurin esittävän taiteen festivaali. Samaan aikaan kaupungissa järjestetään myös kuvataide-, kirja-, filmi- ja sotilasmusiikkifestivaali sekä runsaasti pienempiä tapahtumia, joten ei liene ihme, että kaupungin asukasmäärä kolminkertaistuu elokuisin.

Puolen kilon ohjelmalehtinen

Toisin kuin monella muulla festivaalilla, Fringeen ei kutsuta ketään eikä sillä ole valitsijaraatia, vaan ohjelmisto perustuu esiintyjien omaan aktiivisuuteen ja - ainakin näennäiseen - tasa-arvoon. Kuka tahansa voi etsiä esityspaikan ja tulla paikalle omalla kustannuksellaan. Käytännössä monet suuret festivaalitoimijat, kuten Assembly, Pleasance ja Underbelly tekevät kuitenkin oman ohjelmistonsa suhteen ennakkovalintaa sekä toimivat joissakin esityksissä osatuottajina. Lisäksi kaupunki on pullollaan vain Fringen aikaan toimivia esiintymistiloja kuten pubeja, kirkkoja ja seurakuntasaleja. Festival Fringe Society toimii neuvovana tahona, julkaisee reilun puolen kilon painoista ohjelmalehteä sekä myy keskitetysti lippuja tapahtumiin.

Palkintoja parhaille

Tänä vuonna tarjolla on ollut 2871 eri esitystä 273 eri esityspaikassa. Noin neljäsosa ohjelmistosta tulee Iso-Britannian ulkopuolelta ja edustettuna on 41 eri maata. Kuukausi Fringessä on ryhmille taloudellinen riski ja raskas urakka. Moni esiintyy joka ikinen päivä, eikä silti pääse omilleen, mutta se voi olla myös lottovoitto. Paikallinen pääsanomalehti The Scotsman pyrkii arvioimaan, jos nyt ei sentään jokaista festivaalin esitystä, niin ainakin kaikki uudet näytelmät, joille se jakaa Fringe First Award -palkintoja. The Stage -lehti puolestaan palkitsee parhaat näyttelijät. Paras yksittäinen stand up -vitsi palkitaan, samoin paras juliste ja hauskin naiskoomikko. Osaan palkinnoista liittyy mahdollisuus esiintyä jollakin toisella kansainvälisellä festivaalilla.
Viime vuonna lukuisia palkintoja keräsi eteläafrikkalainen Yael Farberin ohjaama Miss Julie, joka kiertää nyt maailmaa ja nähtiin mm. Tampereen Teatterikesässä. Fringe Societyn kansainvälisten asioiden päällikkö Neil Mackinnon ennustaa, että tänä vuonna Farberin uusi ohjaus Nirbhaya saattaa tehdä saman.

Teatteria, sirkusta ja sitä sun tätä

Kolmasosa ohjelmistosta on komediaa, lähes saman verran puhedraamaa ja loput kaikkea mahdollista siltä väliltä: sirkusta, kabareeta, performanssia, tanssia, nukketeatteria ja lisäksi esityksiä, joita ei vain voi laittaa mihinkään valmiiseen kategoriaan. Noin puolet ohjelmistosta kantaesitetään festivaalilla, joten katsojalla on edessään melkoinen valintaprosessi, jos mielii nähdä juuri ne oikeat esitykset. Edinburghin kaduilla käy jatkuva suosittelun kuhina: ”mitä näit, piditkö, kannattaako?” Yksi festivaalin viehätyksestä piileekin juuri ennalta-arvaamattomuudessa, tartu tarjottuun flyeriin ja katso, mihin Fringe sinut vie!

Fringen huiput 2013

* Dark Vanilla Jungle. Philip Ridleyn raaka ja monitasoinen monologiteksti 15-vuotiaasta tytöstä, jota tulkitsee huikaisevalla taidolla ja karismalla Game of Thrones -sarjasta tuttu näyttelijä Gemma Whelan.
* Credible Likeable Superstar Role Model. Performanssitaiteilija Bryony Kimmings ja hänen 9-vuotias siskontyttönsä Taylor rakentavat hauskassa ja koskettavassa esityksessä terveempiä roolimalleja pienille tytöille.
* The Epicene Butcher and Other Stories for Concenting Adults. Eteläafrikkalainen Jemma Khan kertoo pieneen konttiin rakennetulla näyttämöllä hillittömiä tarinoita japanilaisen kuvataulu- eli kamishibai-perinteen mukaisesti aiheiden vaihdellessa Fukushimasta ja kannibalismista Nelson Mandelaan ja kissojen unielämään.
* A Simple Space. Australialaisen Gravity & Other Myths -sirkusryhmän huikean taitava ja kikkailematon akrobatiaesitys saa haukkomaan henkeä.
* BLAM!. Tanskalaisen Neander-ryhmän fyysistä teatteria, akrobatiaa, parkouria ja komiikkaa yhdistävä älyvapaa, mutta nerokas esitys, joka rakentaa toimintaelokuvien kohtauksia toimistoympäristössä. Die Hard kohtaa Konttorin!


Artikkeli on julkaistu Hämeen Sanomissa 25.8.2013. 
Kaikki otsikot ja ingressi toimituksen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan omalla nimellä kommentointia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...