11 elokuuta, 2013

Eden ja Jemina ottivat syliin

Teatterikesän viimeisenä päivänä ohjelmistooni valikoitui kaksi kabareehenkistä esitystä. Kun koko viikko oli luodattu sukupuolten sotaa, valtaa, alistamista, väkivaltaa ja kaikkia mahdollisimman ahdistavia aiheita (välillä ihan tosi hyvin, välillä ei) oli ihanaa nähdä kaksi esitystä, jotka molemmat omalla tavallaan kietoivat minut syliinsä.

Teater 90° on tarttunut Mark Twainin teksteihin paratiisista Eden-esityksessään. Aatami ja Eevahan ne siellä kirjoittavat päiväkirjojaan ja koettavat opetella ymmärtämään toisiaan. Tarkkanäköiset havainnot sukupuolten erityispiirteistä ovat surkuhupaisia ja itseironisia. Sukupolvinäytelmäksi tämäkin tavallaan taipuu: kolmekymppisten näyttelijöiden omaelämäkerralliset tarinat sekä esityksen 90-luvulta ammentava musiikkidramaturgia ja muut populaarikulttuurin viittaukset sitovat sen tiettynä aikana nuoruuttaan eläneisiin, kuitenkaan poissulkematta muita.  

Esitys on sanalla sanoen ihana. Edes yleisön kuljettelu pitkin poikin Pakkahuonetta ei ärsytä, vaikka en sille ihan hirveän suurta perustelua löydäkään. Eden antaa meille ihmisille anteeksi: ei meidän ihan oikeasti ole mahdollista ymmärtää toisiamme, mutta, hei, ei se haittaa. Naisten ja miesten välistä perustavanlaatuista väärinkäsitystä on mahdollista kuvata ilman väkivaltaa, lempeästi. Esityksen lopuksi mieleeni jää kaksi lausetta. Ensin: Rakastanko häntä siksi, että hän on minun? Ja sitten: Paratiisi on siellä, missä hän on. Se riittää. 

Edenin ihanuudesta hyppäsin suoraan vähän toisenlaiseen ihanuuteen. Jeminan monta elämää vei Edenin lailla kädestä pitäen johonkin odottamattomaan. Ihan alkuun Jemina haistatti yleisölle pitkän vitun, ettei totuus unohtuisi, kun kuitenkin pian rakastamme häntä liikaa. No joo. Niin taisi käydä.

Dragdiiva luotaa skitsofreeniseen tyyliin niin lapsuuttaan kuin fantasioitaan. Ehkä äiti todella jätti Jeminan sota-ajan Viipuriin, ehkä Jemina purjehti lautalla New Yorkiin. Tai sitten se vain sopii todella passelisti hänen itsestään luoman taideteoksen taustatarinaksi. Olemme hänen salongissaan, niinpä säännötkin ovat hänen.

Törkeää, yliseksualisoitua ja pornografista kuvastoa viljelevän Jeminan pinnan alla on epätäydellinen ihminen, eikä pintaa tarvitse edes ihan hirveän kovasti raaputtaa, kun se jo alkaa pilkottaa. Jemina on feministi, sovinisti, huomionkipeä, särkynyt, karjalainen, röyhkeä, haavoittuva, härski ja anatomisesti täysin epäkorrekti. Jemina räpsäyttää feministin rintsikat mäkeen reippaalla aksentilla ja kouraisee samalla henkistä hanuria.

Jeminan nahkoissa Jyrki Karttunen puhuu, laulaa, tanssii ja sulattaa sydämen. Vereslihainen ja paljas tanssi esityksen loppupuolella, kaiken räävittömän reuhaamisen päälle, pistää itkemään. Minulle Jeminan kohtaaminen oli täydellinen lopetus tälle Teatterikesälle.

*****

Teater 90°: Eden
Karttunen Kollektiv: Jeminan monta elämää
Esitykset Tampereen Teatterikesässä 11.8.2013

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...